Ostolakko ilman päätöstä – vastuullinen kuluttaminen on yhä etuoikeus
En ole koskaan päättänyt ryhtyä ostolakkoon. Minulle vain kävi niin.
Ensin ei ollut tarvetta ostaa. Sitten, kun tarve tuli, en löytänyt mitään, mitä olisin halunnut ostaa. Tai löysin, mutta en oikeassa koossa. Tai oikeasta materiaalista. Tai järkevään hintaan.
Vuosia sitten päätin muuttaa ostotapojani. Ajatus oli yksinkertainen:
Ostan vain tarpeeseen.
Ostan mieluummin hyvää kuin halpaa.
Suosin kestävää ja mahdollisuuksien mukaan vastuullisesti valmistettua.
Vaatteen tai tavaran pitää olla oikeasti sopiva – ei ”ihan kiva”.
Pikamuotia vältän.
Kuulostaa kohtuulliselta.
Kissan viikset.
Näillä periaatteilla joutuu välillä melkein kulkemaan alasti.
Kun vastuullisuus muuttuu kuluttajan ongelmaksi
Vastuullisesta kuluttamisesta puhutaan nykyään enemmän kuin koskaan. Meidän pitäisi ostaa vähemmän, valita paremmin, välttää pikamuotia, suosia luonnonmateriaaleja, korjata vanhaa, ostaa käytettyä ja selvittää tuotteen alkuperä.
Kaikki oikein hyviä neuvoja.
Mutta niiden taustalla piilee yksi aika suuri oletus: että kuluttajalla todella on mahdollisuus valita.
Entä jos ei ole?
Kun sandaalit hajoavat, tarvitsen sandaalit. En filosofista pohdintaa globaalista toimitusketjusta.
Kun talvitakki ei enää lämmitä, tarvitsen uuden takin ennen talvea.
Kun lapsi kasvaa housuistaan ulos, en voi odottaa puolta vuotta, että jostakin ilmestyy täydellinen vastuullisesti valmistettu pari oikeassa koossa, oikealla lahkeenpituudella ja hinnalla, johon perheen budjetti venyy.
Tässä kohtaa vastuullisen kuluttamisen kaunis teoria törmää tavalliseen arkeen.
Vastuullisuus maksaa – joskus aivan liikaa
Korkean ostovoiman maissa, kuten Suomessa, Ruotsissa, Norjassa tai Sveitsissä, vastuullisesti tuotetuille vaatteille löytyy jonkin verran enemmän markkinoita. Silti nekään eivät ole kaikkien saavutettavissa.
Muualla Euroopassa ristiriita näkyy vielä selvemmin.
On hieman irvokasta kehottaa ihmisiä ostamaan 180 euron villapaita, 250 euron kengät tai 500 euron takki, jos paikallinen keskipalkka ei mitenkään mahdollista sellaisia hankintoja.
Vastuullisuus ei voi tarkoittaa sitä, että hyvä vaihtoehto on tarjolla vain hyvätuloisille.
Tämä on asia, joka vastuullisuuskeskustelussa unohtuu hämmästyttävän usein. Kuluttajalle asetetaan moraalinen velvollisuus tehdä ”oikeita valintoja”, vaikka markkinoilla olevat vaihtoehdot määräytyvät hänen puolestaan hinnan, koon, asuinmaan, saatavuuden ja jopa postikulujen perusteella.
Jos vastuullinen valinta vaatii poikkeuksellisen paljon rahaa, aikaa ja taustatutkimusta, se ei ole enää tavallinen kulutusvaihtoehto.
Se on harrastus.
Olen yrittänyt
Kun omat ostokseni vähenivät, syy ei ollut pelkästään minimalismi.
Yritin oikeasti löytää parempia vaihtoehtoja.
Tarvitsin sandaalit. Löysin yhdet nahkaiset ja muuten sopivan oloiset. Ne eivät sopineet jalkaani. Lopputulos: 1,50 euron varvastossut, koska paljain jaloin ei kuitenkaan voinut kulkea.
Tarvitsin villapuseron. Löysin valtavasti ”neuleita”, joissa villaa oli nimeksi ja loput akryylia tai polyesteriä. Aidosta villasta valmistettu hyvälaatuinen vaihtoehto taas saattoi maksaa summan, jota en ollut valmis maksamaan yhdestä arkivaatteesta.
Tarvitsin sukkahousut Gozolla. Kaupassa oli yksi kelvollinen malli. Sinisenä.
Ostin sinisiä.
Tarvitsin tietynlaisen shampoon, jota olin käyttänyt vuosia. Britannian EU-eron jälkeen sen tilaaminen muuttui järjettömän kalliiksi. Litran pullo maksoi paikallisesti noin 75 euroa ja hoitoaine vielä enemmän.
Jätin ostamatta.
Tarvitsin tietyn malliset Skechersit, koska tiedän niiden sopivan jalkaani.
Mallia ei myyty siinä maassa.
Siinä vaiheessa vastuullisen kuluttajan jaloissa alkaa jo olla rakkoja.
Ja sitten on se kaikkein arkisin ongelma: vaatteen pitää sopia
Tästä puhutaan yllättävän vähän.
Vaatetta ei käytetä vastuullisesti sillä perusteella, että sen valmistaneen yrityksen verkkosivuilla on kaunis vastuullisuusraportti.
Sitä käytetään, jos se sopii.
Minä olen noin 160-senttinen nainen. Tämä yksityiskohta tekee yllättävän suuren osan vaatemarkkinoista minulle käyttökelvottomaksi.
Monien pienten vaateyritysten valikoimissa on muutama koko ja yksi pituus. Se on täysin ymmärrettävää: pieni yritys ei voi valmistaa samaa vaatetta kahdessakymmenessä koossa, kolmella lahkeenpituudella ja viidelle eri vartalotyypille.
Mutta kuluttajan ongelmaa se ei ratkaise.
Housuissa ei riitä, että lahje lyhennetään. Polven, lantion ja vyötärön pitää osua oikeaan paikkaan. Sama koskee takkeja, mekkoja ja paitoja.
Siksi saatan edelleen ostaa farkut ketjuliikkeestä, jonka leikkauksen tiedän sopivan minulle.
Lenkkarit Skechersilta.
Tietyt kengät kaupasta, jonka lestin tunnen.
Ei siksi, että olisin unohtanut periaatteeni, vaan siksi, että vaatteiden ja kenkien tarkoitus on myös olla käyttökelpoisia.
Valmistusmaa ei ratkaise ongelmaa
Yhdessä asiassa ajattelen nykyään eri tavalla kuin silloin, kun aloitin oman ostotaparemonttini.
Pelkkä Made in Bangladesh, Made in China tai Made in India ei kerro vielä, onko tuote vastuullisesti valmistettu.
Eikä Made in Italy, Made in Portugal tai Made in EU automaattisesti takaa eettisyyttä.
Tuotantoketjut ovat paljon monimutkaisempia.
Puuvilla voidaan kasvattaa yhdessä maassa, kangas kutoa toisessa, värjätä kolmannessa ja vaate ommella neljännessä. Yrityksen pääkonttori voi sijaita viidennessä.
Kuluttajan pitäisi siis periaatteessa tietää paitsi se, missä vaate ommeltiin, myös kuka teki kankaan, mistä raaka-aine tuli, millaisissa työoloissa tuotanto tapahtui, mitä kemikaaleja käytettiin ja kuinka kauan tuote kestää.
Aikamoinen vaatimus ihmiselle, joka tuli kauppaan ostamaan housut.
Käytetty ei ratkaise kaikkea
Nykyään vastuullisuuskeskustelussa tarjotaan usein ratkaisuksi käytettyä tavaraa.
Ja kyllä: second hand, kirpputorit ja verkon jälleenmyyntipalvelut ovat erinomainen tapa pidentää tavaran käyttöikää.
Mutta sekään ei ratkaise kaikkea.
Jos tarvitsen tietyllä lestillä valmistetut kengät, oikeankokoiset rintaliivit, sukkahousut, talvitakin tai housut tietyllä lahkeenpituudella, käytettyjen markkinoilta etsiminen voi olla melkoinen projekti.
Ja siinä vaiheessa palaamme jälleen samaan ongelmaan:
vastuullinen kuluttaminen vaatii aikaa.
Aika taas on resurssi siinä missä rahakin.
Kallis ei myöskään tarkoita kestävää
Ehkä suurin pettymykseni on ollut tämä.
Olen maksanut vaatteesta paljon olettaen, että korkea hinta tarkoittaa hyvää laatua.
Ei tarkoittanut.
Olen omistanut kalliin villakangastakin, jota olen korjauttanut enemmän kuin mitään muuta vaatettani.
Olen nähnyt hintavia vaatteita, joiden saumat alkavat irvistää lähes uutena.
Samaan aikaan kaapissani on vuosia vanhoja keskihintaisia ketjuliikkeiden vaatteita, jotka eivät tunnu kuolevan millään.
Hinnan, laadun ja vastuullisuuden välille ei voi vetää yksinkertaista yhtäläisyysmerkkiä.
Ja juuri siksi kuluttajan tehtävä on kohtuuttoman vaikea.
Vastuullisuudesta on tullut eräänlainen luksustuote
Tämä on se ajatus, johon olen vuosien jälkeen päätynyt.
Vastuullinen kuluttaminen onnistuu parhaiten ihmiseltä, jolla on ylimääräistä rahaa, aikaa etsiä tuotteita, mahdollisuus tilata ulkomailta, varaa palauttaa sopimattomia ostoksia ja riittävän tavallinen koko, jotta vaihtoehtoja ylipäätään löytyy.
Mitä vähemmän rahaa ihmisellä on, sitä enemmän hänen kulutustaan ohjaa hinta.
Mitä pienemmällä paikkakunnalla hän asuu, sitä enemmän saatavuus.
Mitä poikkeavampi koko tai vartalomalli hänellä on, sitä enemmän sopivuus.
Siinä ei ole mitään moraalisesti epäonnistunutta.
Se on markkinoiden todellisuutta.
Jos oikeasti haluamme ihmisten ostavan vastuullisemmin, ratkaisuksi ei riitä se, että kuluttajaa muistutetaan taas kerran ostamaan vähemmän.
Tarvitaan tuotteita, jotka ovat yhtä aikaa kestäviä, korjattavia, jäljitettäviä, eri ihmisille sopivia ja hinnaltaan tavallisen kuluttajan saavutettavissa.
Vasta silloin puhutaan todellisesta vaihtoehdosta.
Ostolakko jatkuu – vahingossa
Oma ostolakkoni ei siis edelleenkään ole varsinainen lakko.
Ostan, kun tarvitsen jotakin.
Jos löydän sopivan.
Jos laatu vaikuttaa järkevältä.
Jos hinta ei ole täysin absurdi.
Jos tuotteen alkuperästä pystyy saamaan edes jotakin selvää.
Ja välillä ostan aivan tavallisesta ketjuliikkeestä, koska siellä sattuu olemaan juuri se vaate, joka sopii päälleni ja jota tulen käyttämään vuosia.
Ehkä kaikkein vastuullisin vaate ei lopulta olekaan se, jolla on kaunein vastuullisuustarina.
Ehkä se on vaate, jonka oikeasti ostaa tarpeeseen, joka sopii päälle, joka kestää ja jota käyttää niin kauan kuin sitä voi käyttää.
Se kuulostaa paljon vähemmän trendikkäältä.
Mutta ainakin se toimii.
Referenssit:
Kommentit
Lähetä kommentti